Kategoriat
Omia höpinöitä

Terveet on saatava näyttämään sairailta, lienee EU:n ennallistamistavoitteiden motto

Mielipide TS 12.11.2022

Oli tilaisuus käväistä Keski-Euroopassa, muutaman kymmenen kilometrin päässä suurkaupungista sijaitsevassa viinikylässä. Lähistön kukkulalla oli näköalapaikka, josta avautui mainio näkymä alas avaraan laaksoon.

Etualalla oli kukkulan alarinteille kipuavia viinitarhoja täynnä suoriin riveihin istutettuja, metallilangoin tuettuja viiniköynnöksiä. Silmälle kauniit. Tarhojen lomassa olivat tiiviisti rakennetut, vanhaa ja matalaa rakennuskantaa vaalineet kauniit kylät ja pikkukaupungit.

Laakson pohjalla kulki rautatie, joka johti suurkaupungista maan eteläosiin. Liikenteessä oli myös lähijunia, joita ajoi vastakkaisiin suuntiin vajaan tunnin välein. Radan molemmin puolin oli yhtenäinen, tiiviisti rakennettu teollisuus- ja liikerakennusten vyö. Niiden tieltä viinitarhat olivat joutuneet väistymään. Elintason nousu vaatii enenevässä määrin uutta rakennusmaata.

Rautatie itse asiassa täydensi tiheää kestopäällystettyä tieverkostoa, jonka kruunasi moottoritie. Taivaalla näkyi lentokoneita nousemassa tai laskeutumassa kaupungin vilkkaalle lentokentälle.



Metsää laakson maisemassa ei ollut, vain siellä täällä pieniä lehtipuupuskia. Eipä siellä metsälle tilaa ollutkaan, vaikka epäilemättä laakso on joskus historiassa ollut silkka metsäalue.

Kaukana horisontissa siinsivät sinertävinä siluetteina ensimmäisten vuorien huiput. Niitä ennen oli maisemaa rumentamassa tuulivoiman teollisuusvyöhyke (rehellisempi ilmaisu kuin puisto), lukuisia erillisiä ryppäitä, kussakin kymmeniä voimaloita. Sähkön siirtoa varten rakennetut voimalinjat risteilivät laaksossa.

Näköalapaikan takana olevan kukkulan yläosa kasvoi metsää, pyökkiä pääosin. Seassa oli muutamia mäntyjä, joiden rungot olivat ainakin suomalaisten sahojen laatuvaatimuksilla jalostuskelvottomia. Mäntyjen latvoista oli valon puutteessa jäljellä pieni tupsu, joka vielä jollakin tavoin piti niitä hengissä.

Kotimaassa katselin suomalaista maalaismaisemaa samankaltaiselta näköalapaikalta. Kovasti se on erilaisen oloinen. Parin maatilan muutamat rakennukset, alhaalla laaksossa peltoja, joissa kasvatetaan viinin sijaan ohraa, kauraa, vehnää, heinää, rypsiä ja rapsia, välillä joitakin erikoiskasvejakin. Kapea soratie, jota ei aja yksikään bussi, hiljaista on muukin liikenne.

Valtaosin näkyy metsää: taimikoita, nuorta metsää, varttuneempaa metsää ja kasvunsa päättänyttä metsää. Mäntyä, kuusta, koivua, haapaa, leppää, pihlajaa. Metsämaisemaa niin pitkälle kuin silmä siintää.

Nyt EU:n komissio esittää ideologisessa viisaudessaan, että keskieurooppalaisessa luonnossa ennallistamistarve on vähäisempi kuin lähes erämaata muistuttavassa pohjoisessa maisemassa. Esitys on siinä mielessä ymmärrettävä, että saavutettua elintasoa halutaan ylläpitää EU:n ydinalueilla, ja mielellään sitä vielä kasvattaa. Ei sinne silloin voi sälyttää ylimääräisiä kuluja.

Lähtökohtaisesti näyttääkin siltä, että ideologisista syistä, omatuntoaan keventääkseen ja suurten EU-maiden kansalaisia rauhoittaakseen komissio haluaa, että ilmasto- ja monimuotoisuuslasku ulkoistetaan EU:n pohjoisille maille, näille raukoille rajoille. Suomen ja Ruotsin kaltaisia metsänsä hyvin hoitaneita ja ennen kaikkea säilyttäneitä maita on soveliasta rangaista muualla tapahtuneesta metsien hävityksestä.

Ehdotus sinänsä on EU:n toimintatavoissa looginen. Maataloutta EU on mielellään tukenut eniten siellä, missä tukea vähiten tarvitaan. Fossiilisesta maakaasusta, jonka hiilidioksidipäästöt ovat 50–60 prosenttia kivihiilen päästöistä, saatiin poliittisella päätöksellä vihreän siirtymän polttoaine. Hitaasti uusiutuva luonnonvara, turve, joutaa pannaan.

Biologia on kevyttä kamaa, kun politiikka jyllää ja tarkoitus pyhittää keinot.

Terveet on saatava näyttämään sairailta, se taitanee olla EU-komission motto ennallistamisessa. Muistuttaa hämmentävästi erään laajan itäisen valtion toiminnan kaavaa.

Matti Koivula

Suomen ja Ruotsin
kaltaisia metsänsä
hyvin hoitaneita ja ennen kaikkea
säilyttäneitä maita
on soveliasta
rangaista muualla
tapahtuneesta metsien
hävityksestä.

EU:n komissio esittää ideologisessa viisaudessaan, että keskieurooppalaisessa luonnossa ennallistamistarve on vähäisempi kuin lähes erämaata muistuttavassa pohjoisessa maisemassa, hämmästelee kirjoittaja.