Kategoriat
Omia höpinöitä

Venäjää ei voi muuttaa

sanoo Martti J. Kari, joka sai suomalaiset kiinnostumaan itänaapurin historiasta

Suomen huoltovarmuuden pitää olla kunnossa ja Nato toisi turvaa, sanoo Kari, joka esiintyy uutterasti, vaikka sairastaa syöpää. ”Aluksi se oli shokki, kun ajattelin, että kuolen. Sitten tajusin, että kaikkihan me kuollaan. Mutta en ajatellut vielä kuolla, enkä ole vielä kuollut.”Martti J. Kari korostaa, että Nato-ratkaisu on yhtä pitkäaikainen ratkaisu kuin YYA- tai EU-sopimus, ja hänestä hakemus pitäisi jättää tänä vuonna.Martti J. Kari korostaa, että Nato-ratkaisu on yhtä pitkäaikainen ratkaisu kuin YYA- tai EU-sopimus, ja hänestä hakemus pitäisi jättää tänä vuonna. Kuva: Sanne KatainenLukemisto|Politiikka9.4.202217:00Eija Mansikkamäki

Venäjä ei voi itselleen mitään, eikä sen tarvitsekaan, ja muidenkin kannattaa suunnitella elämäänsä sen ehdoilla tai siitä riippumatta. Naapurimme nykyisiä sota- ja sortotoimia ei voi käsittää ilman vilkaisua historiaan, ja siinä meitä on viime viikkoina valistanut filosofian tohtori ja eversti (evp.) Martti J. Kari.

Karin kertomana historia ei ole lainkaan pölyistä ja puuduttavaa. Siksi ei olekaan ihme, että hänen vuonna 2018 pitämällään esitelmällä ”Venäläinen strateginen kulttuuri – Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii?” on Youtubessa jo lähes 1,5 miljoonaa katselukertaa.

Kun tallenteen katsoo ja kuuntelee, selkäpiitä karmii: moni menneisyyteen perustuva ennuste on toteutunut eli presidentti Vladimir Putinin Venäjä todellakin toimii johdonmukaisesti ja muuttumatta.

On ymmärrettävä, että totuutta ei ole. Tai on, mutta venäläinen totuus ei ole sama kuin valheen vastakohta, ja sille on venäjässä monta eri sanaakin.

Siksi Venäjä voi tarjota sodan uhreille ”turvakäytävää”, joka johtaa suoraan vihollisen syliin. Ja siksi venäläisen keittiön pöydän ääressä puhutaan asioista eri tavalla kuin kadulla.

Myös valheelle on venäjässä monta erisisältöistä sanaa, kertoo Kari, joka on myös venäjän kielen maisteri.

Valtiojohtamisen malli juontaa Venäjällä mongolivallan aikaan 1200-luvulle, jolloin valta otettiin ja pidettiin valehtelun, verotuksen, lahjonnan ja julmuuksien avulla. Perusteluna on slaavilainen sielunmaisema, johon kuuluvat yhtenäinen rotu, kieli ja kansa.

Esivaltaa kunnioitetaan eikä tsaarin, puolueen pääsihteerin tai presidentin asemaa sovi kyseenalaistaa, sillä he ovat suoraan Jumalasta seuraavia henkilöitä.Tällä johtajalla on uskollisia palvelijoita eli pajareita sekä seuraajaehdokkaita, prinssejä. Sellainen voi olla vaikkapa kenraalimajuri Aleksei Djumin.

Vanhaa perua on myös korruptio. ”Saat varastaa, mutta et liikaa etkä väärältä henkilöltä”, Kari kuvaa.

”Mitä ylemmäs nouset portaikossa, sitä enemmän saat ”sahata” hiilivetyrahaa eli öljy- ja kaasuvaroja. Kukaan ei luovu vallasta, jos voi siirtää sata miljoonaa dollaria vuodessa länteen. Jos luopuu, tilalle nousee se, joka on voinut varastaa vain kymmenen miljoonaa”, Kari sanoo.

Siksi johtajia ei haluta vaihtaa vaaleissa muutaman vuoden välein, eivätkä vallassa olevia kiinnosta kansan tai muun maailman mielipiteet.

Valta-ajattelu voi auttaa ymmärtämään Ukrainankin sodan syitä. Olemme ehkä kuvitelleet Venäjän muuttuneen länsimaisemmaksi, kun näimme vuosina 1991–2000 demokratiaa. Neuvostotasavaltojen annettiin itsenäistyä, valtaa hajautettiin ja sananvapautta lisättiin ja Venäjä pohti presidentti Boris Jeltsinin aikana jopa Nato-jäsenyyden hakemista.

Venäjän johtajille tuo jakso oli Karin mukaan kuitenkin vain sekasorron aikaa, poikkeama historiankulussa. Vastaava jakso koettiin 1600-luvun alussa, jolloin valta vaihtui tiuhaan ja päätyi Romanoveille.

Nyt naapurimme hakee taas kurssia kuriin ja järjestykseen. Karin mukaan itsevaltius sopii venäläisille, sillä he kaipaavat ylivertaista venäläistä kulttuuria, laajoja maa-alueita, messiaanista johtajaa, autoritaarisuutta ja heille maalattua suurta menneisyyttä. Vuonna 2018 kansa oli Putinia kohtaan kriittinen ja toivoi mieluummin hyvinvointia kuin suurvalta-asemaa, mutta sittemmin Stalinin ja Putinin pisteet ovat nousseet kyselyissä. Yli joka kymmenes ei ole kuullut Stalinin vainoista lainkaan.

Soraääniä vainotaan ja länsimaat ovat uhka, eikä vallanvaihto muuttaisi mitään.

”On ihan turha ajatella, että jos Putinille käy jotakin, se maa muuttuu ja meidän on hyvä olla. Ei se muutu, ei ole koskaan muuttunut.”

Päinvastoin, nyt puhutaan taas leireistä, kuolemantuomioista ja täydestä sensuurista. Kansa pidetään ruodussa ja omat toimet oikeutetaan puhumalla muista vihollisina sekä johtoa pönkittävällä 340 000 miehen kansalliskaartilla. Puolisotilaallisen kaartin perusti Putin vuonna 2016, ja se estää Karin mukaan vallankaappauksen.

Palatsivallankaappaus voisi onnistua, mutta se edellyttää lähellä vallan huippua olevaa toisinajattelevien pajarien ryhmää sekä armeijan kääntymistä ja asettumista uuden johtajan puolelle. Välienselvittely armeijan, turvallisuuspalveluiden ja kansalliskaartin kesken on jo alkanut, Kari arvioi.

”Kovat talouspakotteet olisi pitänyt laittaa jo 2014, jotta pajariston olisi pitänyt miettiä, ovatko uskollisia tsaarille vai omalle elämälleen ja perheelleen, joka asuu varakkaasti ulkomailla.”

Kun Venäjän ideaa eivät ole horjuttaneet perestroika, Tshetshenian sota, johtajavaihdokset, energiakriisit tai maailman lamat, onko muitakaan ehdokkaita näkyvissä?

Karin mukaan niin voisivat tehdä keskiluokan tarpeet, järjestelmän sisäinen konflikti tai aktiivinen oppositio. Vuonna 2018 Kari maalasi esityksessään viisi vaihtoehtoa: mikään ei muutu ennen kuin Putin poistuu, uusi Stalinin aika eli kehityksen pysäyttäminen, sortotoimet ja rautaesiripun rakentaminen, kolmantena hallinnon yllättävä romahtaminen, neljäntenä muutospaineen kasvaminen aktivistien ja kansalaisten tyytymättömyyden vuoksi ja viidentenä venäläisyyttä ihannoivien slavofiilien ja kritisoijien eli zapadnikien yhteenotto.

Nyt tiedämme, että kakkosvaihtoehto voitti ja suunta on selvä: Ukrainan sortokausi ja pakotteista seuraava kehityksen pysähtyminen.

Kiina on ollut hiljaa, vaikka se saattaa viedä Venäjälle sotatarvikkeita.

”Kiina on kuin Stalin toisen maailmansodan alussa: istuu nojatuolissa ja katsoo, kun länsi ja Venäjä selvittelevät välejään. Ukrainalla ei ole sille mitään merkitystä. Yhdysvallat se tulee haastamaan myöhemmin, 10–30 vuoden kuluttua. Silloin katsotaan, kuka omistaa Tyynenmeren, maailman kaupan ja niin edelleen.”

62-vuotias Martti J. Kari on filosofian tohtori kyberturvallisuudesta, eversti (evp.) sekä entinen Pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkö, Viestikoelaitoksen johtaja ja toiminut muun muassa Ukrainan tiedustelupalvelun strateginen neuvonantajana.

Nykyisin hän opettaa tiedusteluanalyysiä Jyväskylän yliopistossa Turvallisuus ja strateginen analyysi -maisteriohjelmassa ja voi kertoa myös myönteisen Nato-kantansa. Siihen vaikuttaa paitsi Venäjä myös kausi Bosniassa, missä hän toimi komentajana 2000-luun alussa ja näki Naton vakauttavana eikä niinkään sotilaallisena toimijana.

”Olen aivan varma, että Venäjä haastaa meidät seuraavien 50 vuoden aikana. Aivan varma. On turvallista olla Natossa, jolloin haastamiskynnys on korkeampi.”

Kari korostaa, että Nato-ratkaisu on yhtä pitkäaikainen ratkaisu kuin YYA- tai EU-sopimus, ja hänestä hakemus pitäisi jättää tänä vuonna.

”Se olisi viisasta. Hakemus olisi pitänyt jättää jo 1995, enkä ymmärrä, mitä voitamme vatkaamalla asiaa. Päätös vaikuttaa lastenlastemme turvallisuuteen”, Kari sanoo yhdeksän kuukauden ja neljän vuoden ikäisistä tyttärentyttäristään.

Vaikka Venäjä on suuri, tärkeää aluetta ovat vain Pietarin, Moskovan ja Murmanskin rajaama kolmio sekä puolustusalueista Puolan vastainen läntinen ja Suomeen rajoittuva koillinen alue.

Suomen puolustus ei Karia huoleta.

”Meillä on vahvat puolustusvoimat. Pärjäämme ensi iskun itse, mutta kulutussodan vaiheessa tarvitsemme varmaan apua. Mutta ei kukaan ole niin hölmö, että hyökkäisi Nato-maahan.”

Jos emme liittoudu, EU-maista meitä voisivat auttaa vain Itävalta, Ruotsi ja Irlanti, sillä ne eivät kuulu Natoon. Nato ei halua itse tai jäsenmaidensa sekaantuvan sotaan.

”Itävallasta saisimme ehkä jalkaväkikomppanian ja Irlannista korillisen viskiä. EU on kova tekemään papereita, mutta sen apuun on turha tuudittautua.”

Ydinasetta ei Venäjä käytä kuin sen olemassaolon ollessa uhattuna, eikä Suomen Nato-jäsenyys ole sellainen tekijä.

Kari kannustaa kansalaiskeskusteluun, mutta kansanäänestys on hänestä jo pidetty.

”Kyselyiden mukaan 62 prosenttia kannattaa Natoa. Minusta kansanäänestyksen taakse meneminen olisi osoitus heikosta johtajuudesta. Nyt tarvitaan vahvaa, ristorytimäistä johtajuutta.”

Huoltovarmuuden pitää olla kunnossa, Kari sanoo. Hänen vaimonsa serkun suku hoitaa vanhaa Yli-Tommolan maitotilaa Asikkalan Särkijärvellä.

”Ihailen sitä työtä. Olen nähnyt, miten kovaa työtä on olla maanviljelijä säiden ja byrokratian armoilla”, hän sanoo. Työ on pitkäjänteistä toisin kuin politiikka, jossa turpeesta ja ydinvoimasta tuli yhtäkkiä taas kelpo energialähteitä.

Sotilaille teroitetaan huoltovarmuuden merkitystä ja riskeinä mainitaan internetin ja energiajakelun häiriöt sekä Itämeren sulkeutuminen. Niinpä Karin perhe on varautunut huoltovarmuuden häiriöihin tämän kevään aikana ja enemmän kuin suositellun 72 tunnin ajaksi.

”Olemme ostaneet kotiin ja mökille kotimaista purkkilihaa ja hernekeittoa, nostaneet rahaa, on vesikanisterit ja radio. Minä kalastan ja voin ruokkia perheen myös kotimaisella kalalla!”

Sen sijaan paniikkiin tai pakoon Suomesta ei ole syytä.

”Ihan varmasti Nato-keskustelun alkaessa meitä painostetaan monin keinoin. Mutta meidän ei pidä pelätä, vaan olla rohkeita. Ja normaalista Nato-keskustelusta pitää oppia erottamaan ne, joiden tehtävä on vaikuttaa mielipiteeseen ja hidastaa prosessia.”

Näitä trolleja ei ole helppo tunnistaa. Välineinä saatetaan käyttää rauhan- ja ääriliikkeitä, tunnettuja vaikuttajia, kriitikoiden mustamaalausta, pakolaisia tai GPS-häirintää. Meidän tulisikin, miettiä, kuinka tarkasti kerromme uutisissa esimerkiksi lentoliikenteen häirinnän kantamista.

Sitten on se hiilivety eli öljy ja kaasu, jolla Venäjä voi kiristää ja lyödä kiilaa EU-rivistöön.

Kari oli mukana tiedustelulakien valmistelussa ja käy eduskunnassa edelleen asiantuntijana. Sen lisäksi hän luennoi, antaa haastatteluja, vierailee televisiossa ja kiertää tupailloissa, vaikka sairastaa neljättä vuotta syöpää. Hän nukkuu päiväunet, mutta herää aamuisin viideltä.

”Kyllä minä jaksan. Se on hallinnassa, lääkkeet päällä”, hän sanoo reippaaseen tyyliinsä.

”Kun kuulin syövästä, se oli shokki, kun ajattelin, että kuolen. Sitten tajusin, että kaikkihan me kuollaan. Mutta en ajatellut vielä kuolla, enkä ole vielä kuollut.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *