Teemu Keskisarjan kolumni:
Pyyhin pyllyni sellaisella demokratialla, jossa kansalaiset eivät tiedä, että puu on vessapaperin raaka-aine, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Teemu Keskisarja.JAA
Teemu Keskisarja7:30
KÄSITYKSENI ”tietoyhteiskunnasta” ja somesukupolven yleissivistyksestä ei ennestäänkään ollut valoisa. Silti järkytyin UPM:n teettämästä kyselytutkimuksesta, joka mittasi metsätietämystä. Kolumnin huomioista osan olen plagioinut Maaseudun Tulevaisuuden Arto Takalammelta.
Lähes puolet suomalaisista luulee, että valtaosan metsistä omistaa valtio. Oikeasti valtio-omistusta on vain neljännes. Väärinkäsitys selittää yksityisomaisuuden suojan puuttumisen, kun aktivistit vaativat sitä ja tätä ”Suomen metsiin”.
Enemmistö suomalaisista uskoo, että metsätalous tuo vuodessa verotuloja alle 400 miljoonaa euroa. Oikea summa on miltei neljä miljardia. Mittakaava pitäisi hoksata EU-kitinöissä. Elvytyspaketti meni miinukselle nelisen miljardia toivon mukaan kertaluontoisesti. Toistan. Metsätalous poikii vuosittain lähes neljän miljardin verotulot – ja lisäksi yritysten ja ihmisten ansiot.
SUOMI ELÄÄ metsästä, metsässä ja on metsä. Mutta vuonna 2021 suomalainen läpäisee peruskoulun, lukion, ammattikoulun ja yliopiston oppimatta tuon taivaallista metsästä.
Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään, että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.
UPM:n tiedote toteaa tahdikkaasti: ”Tulokulmia metsäkeskusteluun on runsaasti, ja ne kaikki ovat arvokkaita.” Enpä tiedä. Jos porukalle on tuntematonta vihreän kullan taloushistoria, täysjärkistä näkemystä ei voi muodostua luonnonsuojeluunkaan.”Jos porukalle on tuntematonta vihreän kullan taloushistoria, täysjärkistä näkemystä ei voi muodostua luonnonsuojeluunkaan.
Suomen metsäteollisuus on 150 vuotta tiedottanut ja lobannut mahdikkaasti. Myös puolueetonta akateemista tutkimusta piisaa. Kirjastot pursuilevat hyviä metsäkirjoja ja -lehtiä. Isäntä osaa selittää suullisesti, että isot tukit muuttuvat laudoiksi, loput selluksi, käskemättäkin istutan hakkuuaukealle taimia oman etuni tähden, eivätkä perillisenikään aio metsitystä vähentää. Jopa kaupunkilainen voi kirkkaana hetkenään havaita, että metsänhoidon kestävyydessä Suomella on jotain opetettavaa Hollannille eikä päinvastoin.
LAJIEN ja monimuotoisuuden kato ovat historiallisia tosiseikkoja – rujomminkin kuin ilmastokeskustelussa esitetään. Sitä vastoin metsien vähenemisuhka Suomessa on pötyä. Miksi tietyntyyppinen sanoma ei mene jakeluun?
Siksi, että kukaan tai mikään ei voi mitään aikalaishulluudelle. Meneillään on omatoiminen aivopeseytyminen. Pesuveden mukana huuhtoutuvat ensin lapset, kuten kyselytutkimuksestakin näkyy: huonoimmat tiedot tietysti sillä ikäryhmällä, joka tietoisimmin tiedostaa.
Demokratia ei ole tietokilpailu. Yleensä asiat sujuvat, vaikkei äänestäjien ja poliitikkojen enemmistö niitä älyä. Mielipiteiden eksyminen näillä main on silti poikkeuksellisen puistattavaa.
Kun metsäpolitiikka EU:ssa yhdenmukaistuu, byrokratia puskeutuu joka polulle. Vähän päälle kymmenen hehtaarin metsätilatkin joutunevat pian raportoimaan risukasan kokoisista ”ilmastotoimenpiteistään”. En ymmärrä, mitä hyötyvät kasvit, eläimet ja ihmiset, paitsi ne jotka saavat palkkansa sepitteiden selailusta.