Kategoriat
Omia höpinöitä

10 asiaa, jotka kaikkien tulisi tietää perinnönjaosta – asiantuntija kertoo yhden seikan, joka yllättää monet

 

Jade Ollikainen

Mikä on lakiosa ja kuka sitä voi vaatia? Entä jos minulla ei ole varaa maksaa perintöveroa? Kysyimme 10 yleisintä kysymystä asianajajalta perinnönjakoon liittyen.

Kokosimme asianajaja Sanna Svahnin avustuksella vastaukset 10 tärkeään kysymykseen, jotka kaikkien tulisi tietää perinnönjaosta. 

Perunkirjoitus, perinnönjako ja testamentti. Paperiasiat voivat tuntua tylsiltä ja vaikeilta, eikä niihin yleensä jakseta tutustua sen kummemmin, jos syytä ei ole.

Joskus koittaa kuitenkin se hetki, kun ne tulevat ajankohtaisiksi – ja se voi tapahtua ryminällä. Kun oma vanhempi kuolee, voi surun keskellä tuntua mahdottomalta selvittää perinnönjakoon liittyviä asioita, varsinkaan, jos ne eivät ole entuudestaan laisinkaan tuttuja.

Kaikki ovat kuulleet kauhutarinoita perintöriidoista ja mätkähtäneistä perintöveroista. Asianajaja Sanna Svahnin mukaan perintöasioihin liittyy myös paljon yleisiä väärinkäsityksiä.

Yleisin harhaluulo on se, että leskelle kuuluu puolet perinnöstä.

– Se on todella yleinen väärinkäsitys. Usein etenkin iäkkäämmät luulevat näin, koska ennen omistus on ollut miehen nimissä ja mies on peritty täysin.

Sitten on esimerkiksi hallintaoikeustestamentti, joka valitaan usein lesken etua ja verohelpotuksia ajatellen, vaikka se voi tuoda mukanaan yllättäviä haittoja.

– Niistä voi tulla niin hirveitä riitoja jo pesänselvitysvaiheessa. Ihmiset tekevät kiusaa ja kaikille tulee valtavia kuluja, Svahn kertoo.

Mikä ihmeen hallintaoikeustestamentti? Ja paljonko kukakin sitten saa perintöä? Kokosimmekin asianajaja Sanna Svahnin avustuksella vastaukset 10 tärkeään kysymykseen, jotka kaikkien tulisi tietää perinnönjaosta.

1. Kun oma vanhempi kuolee, miten perinnönjakoprosessi lähtee liikkeelle ja mitä pitäisi tehdä?

”Kun vanhempi kuolee, käynnistyy pesänselvitysvaihe. Siihen kuuluu muun muassa perunkirjoituksen toimittaminen ja vainajan velkojen maksaminen.

Perunkirjoitus on ikään kuin veroilmoitus, jossa listataan vainajan sekä mahdollisen lesken varat ja velat verottajalle. Näin annetaan verottajalle tieto, mikä perintöveron määrä on. Perunkirjoitusta käytetään pitkälti perinnönjaon pohjana.

Pesänselvitysvaiheessa maksetaan yleensä myös niin sanotut legaatit eli testamentilla menevät saannot saajilleen. Omaiset voivat itse päättää kuka hoitaa perinnönjakoprosessia. Usein leski antaa toimeksiannon ja käynnistää prosessin.”

2. Ketkä ovat oikeutettuja perintöön?

”Kun pesä on saatu jakokuntoon, toimitetaan joko ositus tai erottelu, riippuen siitä oliko vainaja naimisissa tai avoliitossa.

Leski on oikeutettu saamaan avio-osansa, jos avio-oikeutta ei ole poissuljettu kokonaan. Perintöön on oikeutettu myös ilman omia lapsia kuolleen vainajan leski – riippumatta siitä, onko puolisoilla avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Perintöön oikeutettuja ovat myös lakimääräiset perilliset, testamentinsaajat tai viime kädessä valtio.

Lakimääräisiä perillisiä ovat vainajan lasten lisäksi alenevassa polvessa olevat perilliset eli lastenlapset, tai jos sellaisia ei ole, ylenevässä polvessa ovat vainajan vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat sekä tädit, enot tai sedät.

Perintöä eivät saa muut, mutta omaisuutta voi testamentata haluamalleen taholle. Silloin täytyy vain varmistaa, ettei testamentti loukkaa lesken avio-oikeutta eikä lasten lakiosia.”

3. Paljonko leski ja lapset sitten saavat perintöä?

”Vasta pesänselvityksen jälkeen voidaan siirtyä perinnönjakovaiheeseen. Jos puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, eikä testamentilla ole muuta määrätty, saa leski puolet puolisoiden yhteenlasketusta avio-oikeuden alaisesta omaisuuden säästöstä, eli omaisuudesta, josta on vähennetty velat. Loput perinnöstä jaetaan tasan lasten kesken.

Leski ei siis saa puolta vainajan omaisuudesta. Todellisuudessa myös lesken omaisuus huomioidaan laskelmissa ja osituksessa tasataan avio-osuus velkojen vähentämisen jälkeen.

Tilanne voi jopa olla se, että leski on varakkaampi ja joutuisi maksamaan kuolinpesälle tasinkoa. Tässä tilanteessa leski voi vedota niin sanottuun tasinkoprivilegiin eli oikeuteensa olla jakamatta omaisuuttaan tasinkona vainajan perillisille.”

4. Millaisia testamentteja on?

”On olemassa yleis- tai erityistestamentteja. Erityistestamentinsaajat saavat vain tietyn oikeuden tai tietyn omaisuuden, kuten mökin, hallintaoikeuden mökkiin, 10 000 euroa rahana tai niin edelleen.

Yleistestamentinsaaja saa tietyn määräosuuden omaisuudesta. Yleistestamentinsaajalla on merkittävästi laajemmat oikeudet pesänselvityksessä ja perinnönjaossa kuin erityistestamentinsaajalla.

Testamentilla voidaan määrätä esimerkiksi mökin, talon tai varojen omistusoikeudesta, hallintaoikeudesta ja tuotto-oikeudesta.”

5. Vanhempani ovat tehneet keskinäisen hallintaoikeustestamentin. Mitä tämä tarkoittaa?

”Hallintaoikeustestamentilla haltija eli tässä tapauksessa leski hallinnoi määrättyä omaisuutta testamentissa määrätyn ajan, joka on usein eliniän verran. Muut perilliset ovat omistajia.

Haltija saa omaisuuden tuotot, kuten vuokratulot, metsän myyntituotot ja osingot. Jos leski joutuu palvelutaloon ja omaisuus myydään, kuuluu tälle rahallinen korvaus hallintaoikeudesta luopumisesta tai omistajat joutuvat maksamaan lahjaveroa. Tätä harva tietää.

Haltijalle oikeus on usein kannattava, mutta omistajalle kovin harmillinen. Omaisuuden myymiseen tarvitaan haltijan suostumus, jonka jälkeen maksetaan korvaus hallintaoikeudesta luopumisesta. Omistajan tulee maksaa perintöverot omaisuudesta, vaikka saisi perinnön vasta vuosikymmenen päästä hallintaoikeutetun kuoltua.

Omaisuus voi rapistua, jos haltija hoitaa sitä huonosti ja ensiasunnon ostaja saattaa menettää verovapautensa omistuksensa vuoksi. Hallintaoikeus pienentää perintöveroa, mikä onkin ainoa hyöty omistajalle.”

6. Mikä on lakiosa ja kuka sitä voi vaatia?

”Lakiosa on puolet perintöosasta. Jos lapselle tulevan perinnön määrä olisi 100 000 euroa, on tästä lakiosa 50 000 euroa. Lakiosaperillisiä ovat alenevassa polvessa olevat perilliset eli lapset ja lapsenlapset.

Lähtökohtaisesti lakiosaa kannattaa aina vaatia varmuuden vuoksi, vaikkei ajattelisi sitä tarvitsevansa.

Omistaja voi vaatia jäämistöstä ja varallisuudesta lakiosaa hallintaoikeustestamentista huolimatta. Jos varallisuutta on vähän, loukkaa hallintaoikeus todennäköisesti lakiosaa.”

7. Mitä jokaisen olisi hyvä tietää perintöveroista?

”Lähtökohtaisesti alle 20 000 euron arvoisesta perinnöstä ei tarvitse maksaa perintöveroa.

Leski sekä alle 18-vuotias perillinen saavat perintöveroista vähennyksen. Puoliso- ja alaikäisvähennyksen määrän voi tarkistaa verottajan sivuilta.

Perintöveroja voi minimoida perintöverosuunnittelulla. Yleisimpiä toimenpiteitä ovat omaisuuden siirtäminen lahjalla tai kaupalla ja verotehokkaan testamentin laatiminen. Usein virhe tehdään kuitenkin siinä, että testamentin laatimisessa tuijotetaan vain verohyötyä ymmärtämättä, mitä testamentista todellisuudessa seuraa.”

8. Mikä neuvoksi, jos perii remontteja vaativan omakotitalon muuttotappiokunnasta ja siitä mätkähtää isot perintöverot? Voiko perinnöstä luopua?

”Jos omaisuutena on tulossa enemmän harmia kuin hyötyä, kannattaa suoraan luopua perinnöstä.

Jos lakimääräinen perillinen luopuu perinnöstä, siirtyy se sijaantuloperilliselle eli perillisen lapsille tai järjestyksessä muille sukulaisille. Luopumista kannattaa kuitenkin harkita tarkkaan, jos sijaantuloperillisinä ovat alaikäiset lapset.

Perinnöstä luopuminen on melko yleistä ja monissa tilanteissa hyvinkin kannattavaa. Asian selvittämisessä kannattaa hyödyntää asianajajaa.”

Eniten riitoja aiheuttavat jaon jälkeen yhteisomistussuhteet, esimerkiksi mökki.

9. Voiko testamentilla rajoittaa tai estää perillistä saamasta perintöä?

”Testamentilla voi jopa täysin poissulkea jonkun perintöoikeuden. Lasten osalta tällaisen määräykselle on säädetty tiukat, lakiin perustuvat edellytykset. Edellytyksenä voivat olla esimerkiksi, jos lapsi on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää tai hänen läheistään tai perittävä jatkuvasti viettää kunniatonta ja epäsiveellistä elämää. Usein kuitenkin esimerkiksi ex-puolisoiden perintöoikeus halutaan poistaa.

Jos perillinen on tehty perinnöttömäksi, tulisi hänen ihan ensin selvittää oikeutensa asianajajan kanssa ja vasta sitten toimia.

Kyse saattaa myös olla väärennetystä testamentista tai tilanteesta, jossa testamentinsaaja ei ole ollut oikeustoimikelpoinen tai hänet on painostettu laatimaan testamentti, jossa tietty saaja poissuljetaan.”

10. Perintöriidoista kuulee paljon kauhutarinoita. Mitkä ovat yleisimmät virheet ja miten ne voi välttää?

”Eniten riitoja aiheuttavat jaon jälkeen yhteisomistussuhteet. Esimerkiksi mökki on saatettu jättää lasten yhteisomistukseen, jolloin huonot välit tai lapsuuden kaunat voivat paljastua. Lisäksi on hyvä huomioida, että usein myös lasten puolisot aiheuttavat riitaa sisarusten välillä.

Jos jakovaiheessa selviää, että vainaja on laatinut harmia aiheuttavan hallintaoikeustestamentin, kannattaa selvittää sovulla, kuka vastaa mistäkin omaisuudesta. Monet yrittävät myös neuvotella, että olisiko hallintaoikeutettu valmis luopumaan hallintaoikeudestaan edes osittain.

Yleinen periaate on, että periaatteesta ei kannata taistella, jollei ole valmis maksamaan siitä henkisesti ja taloudellisesti. Yhteisomistusta kannattaa välttää viimeiseen saakka. Myöskään perinnönjakoa ei kannatta pitkittää.”

Jade Ollikainen

Kategoriat
Omia höpinöitä

Venäläiset kylvivät jatkosodassa kauhua partisaani-iskuilla – ”Kaikki toistuu tarkalleen Ukrainan sodassa”

Tietokirjailija Veikko Erkkilän mukaan joka yö jossakin päin Suomea nähdään edelleen painajaisia partisaanien tulosta.

KATJA MABROUK

Turun Sanomat02.05. 18:301 kommentti

Tietokirjailija Veikko Erkkilä on löytänyt paljon tuttua uutisista, joissa venäläisten sotilaiden kerrotaan surmanneen siviilejä Ukrainassa.

Hän on tutkinut 40 vuoden ajan jatkosodassa Suomen itärajalla tehtyjä partisaani-iskuja.

154 suomalaista sai vuosina 1941–1944 surmansa, kun neuvostopartisaanit tekivät 30 iskua kyliin sekä yksittäisiä siviilihenkilöitä vastaan maanteillä ja heinäniityillä Kuhmon, Suomussalmen, Kuusamon, Lieksan, Liperin, Sallan, Savukosken, Sodankylän, Inarin ja Petsamon kuntien alueilla.

– Kaikki toistuu tarkalleen Ukrainan sodassa. On uskomatonta, että ne toistuvat niin samalla lailla. Mistä se viha tulee, että aletaan ampua ihmisiä, kysyy Erkkilä, joka on partisaanitutkimusten johtava asiantuntija.

Jatkosodassa partisaanijoukkojen tehtävänä oli hänen mukaansa kylvää kauhua ja hätää suomalaisten taistelutahdon heikentämiseksi.

Partisaaniosaston komentaja sai valita, hyökkäisikö osasto siviili- vai sotilaskohteeseen. Yleensä valinta kohdistui siviileihin ja maanteiltä etäällä oleviin kyliin, koska ne olivat turvallisia ja helppoja kohteita.

Partisaanit tarkkailivat kyliä huolella etukäteen haluten varmistaa, ettei ihmisiä pääse hyökkäykseltä pakoon.

– Aina pyrittiin tappamaan kaikki, jotka tavoitettiin. Esimerkiksi Kuhmon Hirvivaaralla oli kolme taloa, joista yksi oli etäämpänä – sieltä asukkaat pääsivät pakoon. Kuusi ihmistä pelastui ja kahdeksan kuoli, Erkkilä kertoo.

Suunnitelmallisuus näkyi siviiliuhreille tehdyissä raakuuksissa.

Erkkilä nostaa esimerkiksi Savukosken Seitajärven, jossa kylän tytöt ja naiset kuljetettiin kuuden kilometrin päähän korpeen. Siellä heitä kidutettiin ja heille tehtiin seksuaalista väkivaltaa tunteja ennen teloittamista.

”Joka yö jossakin päin Suomea nähdään edelleen painajaisunia partisaanien tulosta.”

Vain yksi tyttö pelastui, vaikka hänet lävistettiin.

Suomussalmen Viiangissa ihmisiä ja eläimiä puolestaan silvottiin todennäköisesti elävinä.

– Viianki oli järkyttävä tapahtuma, aivan uskomaton. Siellä poltettiin talot ja yritettiin polttaa ruumiit, kun ilmeisesti haluttiin peittää se silpominen. Lehmiltä katkaistiin jänteet ja ne jätettiin elämään.

Iskuista pelastui Erkkilän mukaan vaihtelevasti ihmisiä, joistakin muutamia ja osassa suurin osa kyläläisistä.

Oma lukunsa kokonaisuudessa olivat venäläisten vangeiksi ottamat kyläläiset.

Heidän kohtalonsa saattoi jäädä vuosikymmeniksi auki, osan kohdalla se ei selviä koskaan. Iskujen jäljiltä on edelleen kadoksissa kuusi ihmistä.

Juuri omaisten hätä kadonneista sukulaisista sai Erkkilän tutkimaan partisaani-iskuja, kun hän vieraili niiden kohteeksi joutuneissa kylissä 1980-luvulla.

– Huomasin, että heillä on äärettömän voimakas tarve pitää yllä tietoa, että näitä tapahtumia ei unohdeta. Hyvin tuskallisesti he myös odottivat kadonneita ihmisiä kylistä, joista partisaanit olivat heitä vanginneet. Hyvin toivoton tilanne oli, että mikään etsintäpyyntö ei koskaan tuottanut mitään tulosta, sanoo Erkkilä, jonka mukaan etsintäpyyntöjä itänaapuriin hoiti ensin valtio ja sitten Suomen Punainen Risti.

– Asiat koskettivat sillä tavalla, että halusin lähteä Venäjälle vuonna 1993 ja selvittää, että eikö ole mitään mahdollisuutta selvittää tätä kenenkään kohdalla. Meni viisi vuotta ja tuli Vaiettu sota -kirja. Kahdeksan ihmisen kohtalon sain selville Venäjällä. Kaikki murhattiin jo ennen kuin he pääsivät Venäjälle.

Veikko Erkkilä tapasi 1990-luvulla Venäjällä 19 entistä partisaania, jotka olivat tehneet tuhoiskuja Suomeen. He eivät osanneet selittää syitä raakuuksille – toiminta vain kuului sotaan.

Partisaaniosastojen komentajista olivat elossa Georgi Kalashnikov ja Aleksandr Smirnov, joista jälkimmäiseltä tietokirjailija tiedusteli muun muassa sitä, miksi lapsetkin piti tappaa.

– Hän sanoi, että he eivät ruvenneet passia kysymään keneltäkään. Kaikki vain tapettiin.

Erkkilä pitää luonnottomana sitä, että partisaani-iskuja voitiin tutkia virallisesti vasta 2000-luvulla.

Keskusrikospoliisi aloitti vuosituhannen taitteessa tutkinnan, joka jäi kesken vuonna 2003, kun Venäjä ei halunnut tehdä yhteistyötä eikä antaa KRP:n haluamaa aineistoa.

Erkkilän mukaan tutkinta on KRP:n laajin koskiessaan 154 murhaepäilyä, mutta nyt se on ollut pitkään odotusvaiheessa.

Aiemmin sotarikoksiin taas ei voitu puuttua, koska ulkopolitiikka oli tärkeämpää eikä menneitä haluttu kaivella.

– Kun pidettiin muistojuhlia, yhteiskunnalliset vaikuttajat eivät osallistuneet niihin – ei edes Puolustusvoimista tai kirkosta. Tämä oli aihe, joka rikkoi ulkopolitiikan rauhaa, Erkkilä toteaa.

– Suomessa on ollut Venäjä-mielinen väestö kaiken aikaa, mikä on vaikeuttanut asioita koko itsenäisyyden ajan. Nyt kun tuli Ukrainan sota, nyt ollaan hyvin yhtenäisenä ja suhtaudutaan aivan eri tavalla.

Erkkilä uskoo, ettei KRP:n tutkintaa iskuista saada koskaan päätökseen.

Venäjä oli jo 2000-luvun alussa ehdoton kieltäytyessään yhteistyöstä, ja ajan kuluminen on vain vaikeuttanut sen mahdollisuutta.

– On kuitenkin hyvä, että KRP ei ole keskeyttänyt, vaan tutkinta yhä odottaa aineistoa Venäjältä, hän sanoo ja arvelee, että myös Ukrainan sotarikosepäilyjen tutkinnat tulevat olemaan vaikeita Venäjän yhteistyöhaluttomuuden takia.

Tietokirjailijan mukaan se, ettei yhteiskunta noteerannut partisaani-iskuja, on hidastanut iskuista pelastuneiden, nyt jo korkeassa iässä olevien ihmisten, toipumista.

Heihin on jäänyt pelko, joka on jälleen voimistunut Ukrainan sodan alettua.

– Joka yö jossakin päin Suomea nähdään edelleen painajaisunia partisaanien tulosta, sanoo Erkkilä, jolle iskuista selvinneistä on tullut vuosien varrella läheisiä.

Heidän elämäänsä ja iskujen poliisitutkintaa Erkkilä raottaa uusimmassa kirjassaan Kello 04 Moskovan aikaan, joka on muun muassa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saaneen kirjailijan kolmas teos partisaani-iskuista.

Teoksen nimi viittaa iskujen tapahtuma-aikaan.

– Näillä ihmisillä on erityinen elämänvoima ja halu pitää elämästä kiinni samaan tapaan kuin keskitysleireiltä selvinneillä.

Partisaani-iskut

Siviileihin kohdistuneet partisaani-iskut elävät voimakkaina jatkosodan muistoina.

Neuvostopartisaanit tekivät jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 yhteensä 30 iskua kyliin sekä yksittäisiä siviilihenkilöitä vastaan maanteillä tai heinäniityillä Kuhmon, Kuusamon, Lieksan, Liperin, Sallan, Savukosken, Sodankylän, Suomussalmen, Inarin ja Petsamon kuntien alueella.

Iskuissa sai surmansa 154 suomalaista.

Kategoriat
Omia höpinöitä

Venäjää ei voi muuttaa

sanoo Martti J. Kari, joka sai suomalaiset kiinnostumaan itänaapurin historiasta

Suomen huoltovarmuuden pitää olla kunnossa ja Nato toisi turvaa, sanoo Kari, joka esiintyy uutterasti, vaikka sairastaa syöpää. ”Aluksi se oli shokki, kun ajattelin, että kuolen. Sitten tajusin, että kaikkihan me kuollaan. Mutta en ajatellut vielä kuolla, enkä ole vielä kuollut.”Martti J. Kari korostaa, että Nato-ratkaisu on yhtä pitkäaikainen ratkaisu kuin YYA- tai EU-sopimus, ja hänestä hakemus pitäisi jättää tänä vuonna.Martti J. Kari korostaa, että Nato-ratkaisu on yhtä pitkäaikainen ratkaisu kuin YYA- tai EU-sopimus, ja hänestä hakemus pitäisi jättää tänä vuonna. Kuva: Sanne KatainenLukemisto|Politiikka9.4.202217:00Eija Mansikkamäki

Venäjä ei voi itselleen mitään, eikä sen tarvitsekaan, ja muidenkin kannattaa suunnitella elämäänsä sen ehdoilla tai siitä riippumatta. Naapurimme nykyisiä sota- ja sortotoimia ei voi käsittää ilman vilkaisua historiaan, ja siinä meitä on viime viikkoina valistanut filosofian tohtori ja eversti (evp.) Martti J. Kari.

Karin kertomana historia ei ole lainkaan pölyistä ja puuduttavaa. Siksi ei olekaan ihme, että hänen vuonna 2018 pitämällään esitelmällä ”Venäläinen strateginen kulttuuri – Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii?” on Youtubessa jo lähes 1,5 miljoonaa katselukertaa.

Kun tallenteen katsoo ja kuuntelee, selkäpiitä karmii: moni menneisyyteen perustuva ennuste on toteutunut eli presidentti Vladimir Putinin Venäjä todellakin toimii johdonmukaisesti ja muuttumatta.

On ymmärrettävä, että totuutta ei ole. Tai on, mutta venäläinen totuus ei ole sama kuin valheen vastakohta, ja sille on venäjässä monta eri sanaakin.

Siksi Venäjä voi tarjota sodan uhreille ”turvakäytävää”, joka johtaa suoraan vihollisen syliin. Ja siksi venäläisen keittiön pöydän ääressä puhutaan asioista eri tavalla kuin kadulla.

Myös valheelle on venäjässä monta erisisältöistä sanaa, kertoo Kari, joka on myös venäjän kielen maisteri.

Valtiojohtamisen malli juontaa Venäjällä mongolivallan aikaan 1200-luvulle, jolloin valta otettiin ja pidettiin valehtelun, verotuksen, lahjonnan ja julmuuksien avulla. Perusteluna on slaavilainen sielunmaisema, johon kuuluvat yhtenäinen rotu, kieli ja kansa.

Esivaltaa kunnioitetaan eikä tsaarin, puolueen pääsihteerin tai presidentin asemaa sovi kyseenalaistaa, sillä he ovat suoraan Jumalasta seuraavia henkilöitä.Tällä johtajalla on uskollisia palvelijoita eli pajareita sekä seuraajaehdokkaita, prinssejä. Sellainen voi olla vaikkapa kenraalimajuri Aleksei Djumin.

Vanhaa perua on myös korruptio. ”Saat varastaa, mutta et liikaa etkä väärältä henkilöltä”, Kari kuvaa.

”Mitä ylemmäs nouset portaikossa, sitä enemmän saat ”sahata” hiilivetyrahaa eli öljy- ja kaasuvaroja. Kukaan ei luovu vallasta, jos voi siirtää sata miljoonaa dollaria vuodessa länteen. Jos luopuu, tilalle nousee se, joka on voinut varastaa vain kymmenen miljoonaa”, Kari sanoo.

Siksi johtajia ei haluta vaihtaa vaaleissa muutaman vuoden välein, eivätkä vallassa olevia kiinnosta kansan tai muun maailman mielipiteet.

Valta-ajattelu voi auttaa ymmärtämään Ukrainankin sodan syitä. Olemme ehkä kuvitelleet Venäjän muuttuneen länsimaisemmaksi, kun näimme vuosina 1991–2000 demokratiaa. Neuvostotasavaltojen annettiin itsenäistyä, valtaa hajautettiin ja sananvapautta lisättiin ja Venäjä pohti presidentti Boris Jeltsinin aikana jopa Nato-jäsenyyden hakemista.

Venäjän johtajille tuo jakso oli Karin mukaan kuitenkin vain sekasorron aikaa, poikkeama historiankulussa. Vastaava jakso koettiin 1600-luvun alussa, jolloin valta vaihtui tiuhaan ja päätyi Romanoveille.

Nyt naapurimme hakee taas kurssia kuriin ja järjestykseen. Karin mukaan itsevaltius sopii venäläisille, sillä he kaipaavat ylivertaista venäläistä kulttuuria, laajoja maa-alueita, messiaanista johtajaa, autoritaarisuutta ja heille maalattua suurta menneisyyttä. Vuonna 2018 kansa oli Putinia kohtaan kriittinen ja toivoi mieluummin hyvinvointia kuin suurvalta-asemaa, mutta sittemmin Stalinin ja Putinin pisteet ovat nousseet kyselyissä. Yli joka kymmenes ei ole kuullut Stalinin vainoista lainkaan.

Soraääniä vainotaan ja länsimaat ovat uhka, eikä vallanvaihto muuttaisi mitään.

”On ihan turha ajatella, että jos Putinille käy jotakin, se maa muuttuu ja meidän on hyvä olla. Ei se muutu, ei ole koskaan muuttunut.”

Päinvastoin, nyt puhutaan taas leireistä, kuolemantuomioista ja täydestä sensuurista. Kansa pidetään ruodussa ja omat toimet oikeutetaan puhumalla muista vihollisina sekä johtoa pönkittävällä 340 000 miehen kansalliskaartilla. Puolisotilaallisen kaartin perusti Putin vuonna 2016, ja se estää Karin mukaan vallankaappauksen.

Palatsivallankaappaus voisi onnistua, mutta se edellyttää lähellä vallan huippua olevaa toisinajattelevien pajarien ryhmää sekä armeijan kääntymistä ja asettumista uuden johtajan puolelle. Välienselvittely armeijan, turvallisuuspalveluiden ja kansalliskaartin kesken on jo alkanut, Kari arvioi.

”Kovat talouspakotteet olisi pitänyt laittaa jo 2014, jotta pajariston olisi pitänyt miettiä, ovatko uskollisia tsaarille vai omalle elämälleen ja perheelleen, joka asuu varakkaasti ulkomailla.”

Kun Venäjän ideaa eivät ole horjuttaneet perestroika, Tshetshenian sota, johtajavaihdokset, energiakriisit tai maailman lamat, onko muitakaan ehdokkaita näkyvissä?

Karin mukaan niin voisivat tehdä keskiluokan tarpeet, järjestelmän sisäinen konflikti tai aktiivinen oppositio. Vuonna 2018 Kari maalasi esityksessään viisi vaihtoehtoa: mikään ei muutu ennen kuin Putin poistuu, uusi Stalinin aika eli kehityksen pysäyttäminen, sortotoimet ja rautaesiripun rakentaminen, kolmantena hallinnon yllättävä romahtaminen, neljäntenä muutospaineen kasvaminen aktivistien ja kansalaisten tyytymättömyyden vuoksi ja viidentenä venäläisyyttä ihannoivien slavofiilien ja kritisoijien eli zapadnikien yhteenotto.

Nyt tiedämme, että kakkosvaihtoehto voitti ja suunta on selvä: Ukrainan sortokausi ja pakotteista seuraava kehityksen pysähtyminen.

Kiina on ollut hiljaa, vaikka se saattaa viedä Venäjälle sotatarvikkeita.

”Kiina on kuin Stalin toisen maailmansodan alussa: istuu nojatuolissa ja katsoo, kun länsi ja Venäjä selvittelevät välejään. Ukrainalla ei ole sille mitään merkitystä. Yhdysvallat se tulee haastamaan myöhemmin, 10–30 vuoden kuluttua. Silloin katsotaan, kuka omistaa Tyynenmeren, maailman kaupan ja niin edelleen.”

62-vuotias Martti J. Kari on filosofian tohtori kyberturvallisuudesta, eversti (evp.) sekä entinen Pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkö, Viestikoelaitoksen johtaja ja toiminut muun muassa Ukrainan tiedustelupalvelun strateginen neuvonantajana.

Nykyisin hän opettaa tiedusteluanalyysiä Jyväskylän yliopistossa Turvallisuus ja strateginen analyysi -maisteriohjelmassa ja voi kertoa myös myönteisen Nato-kantansa. Siihen vaikuttaa paitsi Venäjä myös kausi Bosniassa, missä hän toimi komentajana 2000-luun alussa ja näki Naton vakauttavana eikä niinkään sotilaallisena toimijana.

”Olen aivan varma, että Venäjä haastaa meidät seuraavien 50 vuoden aikana. Aivan varma. On turvallista olla Natossa, jolloin haastamiskynnys on korkeampi.”

Kari korostaa, että Nato-ratkaisu on yhtä pitkäaikainen ratkaisu kuin YYA- tai EU-sopimus, ja hänestä hakemus pitäisi jättää tänä vuonna.

”Se olisi viisasta. Hakemus olisi pitänyt jättää jo 1995, enkä ymmärrä, mitä voitamme vatkaamalla asiaa. Päätös vaikuttaa lastenlastemme turvallisuuteen”, Kari sanoo yhdeksän kuukauden ja neljän vuoden ikäisistä tyttärentyttäristään.

Vaikka Venäjä on suuri, tärkeää aluetta ovat vain Pietarin, Moskovan ja Murmanskin rajaama kolmio sekä puolustusalueista Puolan vastainen läntinen ja Suomeen rajoittuva koillinen alue.

Suomen puolustus ei Karia huoleta.

”Meillä on vahvat puolustusvoimat. Pärjäämme ensi iskun itse, mutta kulutussodan vaiheessa tarvitsemme varmaan apua. Mutta ei kukaan ole niin hölmö, että hyökkäisi Nato-maahan.”

Jos emme liittoudu, EU-maista meitä voisivat auttaa vain Itävalta, Ruotsi ja Irlanti, sillä ne eivät kuulu Natoon. Nato ei halua itse tai jäsenmaidensa sekaantuvan sotaan.

”Itävallasta saisimme ehkä jalkaväkikomppanian ja Irlannista korillisen viskiä. EU on kova tekemään papereita, mutta sen apuun on turha tuudittautua.”

Ydinasetta ei Venäjä käytä kuin sen olemassaolon ollessa uhattuna, eikä Suomen Nato-jäsenyys ole sellainen tekijä.

Kari kannustaa kansalaiskeskusteluun, mutta kansanäänestys on hänestä jo pidetty.

”Kyselyiden mukaan 62 prosenttia kannattaa Natoa. Minusta kansanäänestyksen taakse meneminen olisi osoitus heikosta johtajuudesta. Nyt tarvitaan vahvaa, ristorytimäistä johtajuutta.”

Huoltovarmuuden pitää olla kunnossa, Kari sanoo. Hänen vaimonsa serkun suku hoitaa vanhaa Yli-Tommolan maitotilaa Asikkalan Särkijärvellä.

”Ihailen sitä työtä. Olen nähnyt, miten kovaa työtä on olla maanviljelijä säiden ja byrokratian armoilla”, hän sanoo. Työ on pitkäjänteistä toisin kuin politiikka, jossa turpeesta ja ydinvoimasta tuli yhtäkkiä taas kelpo energialähteitä.

Sotilaille teroitetaan huoltovarmuuden merkitystä ja riskeinä mainitaan internetin ja energiajakelun häiriöt sekä Itämeren sulkeutuminen. Niinpä Karin perhe on varautunut huoltovarmuuden häiriöihin tämän kevään aikana ja enemmän kuin suositellun 72 tunnin ajaksi.

”Olemme ostaneet kotiin ja mökille kotimaista purkkilihaa ja hernekeittoa, nostaneet rahaa, on vesikanisterit ja radio. Minä kalastan ja voin ruokkia perheen myös kotimaisella kalalla!”

Sen sijaan paniikkiin tai pakoon Suomesta ei ole syytä.

”Ihan varmasti Nato-keskustelun alkaessa meitä painostetaan monin keinoin. Mutta meidän ei pidä pelätä, vaan olla rohkeita. Ja normaalista Nato-keskustelusta pitää oppia erottamaan ne, joiden tehtävä on vaikuttaa mielipiteeseen ja hidastaa prosessia.”

Näitä trolleja ei ole helppo tunnistaa. Välineinä saatetaan käyttää rauhan- ja ääriliikkeitä, tunnettuja vaikuttajia, kriitikoiden mustamaalausta, pakolaisia tai GPS-häirintää. Meidän tulisikin, miettiä, kuinka tarkasti kerromme uutisissa esimerkiksi lentoliikenteen häirinnän kantamista.

Sitten on se hiilivety eli öljy ja kaasu, jolla Venäjä voi kiristää ja lyödä kiilaa EU-rivistöön.

Kari oli mukana tiedustelulakien valmistelussa ja käy eduskunnassa edelleen asiantuntijana. Sen lisäksi hän luennoi, antaa haastatteluja, vierailee televisiossa ja kiertää tupailloissa, vaikka sairastaa neljättä vuotta syöpää. Hän nukkuu päiväunet, mutta herää aamuisin viideltä.

”Kyllä minä jaksan. Se on hallinnassa, lääkkeet päällä”, hän sanoo reippaaseen tyyliinsä.

”Kun kuulin syövästä, se oli shokki, kun ajattelin, että kuolen. Sitten tajusin, että kaikkihan me kuollaan. Mutta en ajatellut vielä kuolla, enkä ole vielä kuollut.”

Kategoriat
Omia höpinöitä

Kädet ylös – tai teidät ennallistetaan!’

KolumniRoman Schatz

MT 4.4.2020

Kolumni 07:00

Jos luonnolta on opittu jotain, niin se, että se reagoi eri tavalla kuin suunnittelimme.

Aina muutaman vuoden välein suomen kieleen vakiintuu hieno uusi sana, jota tarvitaan kuvastamaan suurta trendiä. Siis megatrendiä.

Jossain vaiheessa ryhdyttiin virtaviivaistamaan asioita ja prosesseja, sitten keksittiin jalkauttaa muutakin kuin vain ratsuväkeä. Viime vuosina on alettu määritellä tarkoin, missä mukavuusalueen rajat kulkevat.

Mieleen tulee vanha kunnon hevonpaskabingo, jota pelattiin ahkerasti 1990-luvulla, kun meistä koulutettiin seminaareissa ja symposiumeissa kansainvälisiä osaajia ja digiloikan kenguruja. Se oli oikein voimaannuttava peli se, ja siinä sivussa meistä tuli maailman onnellisimpia.

Tuorein tulokas uudissanojen listalla on ennallistaa. Kuten muut trendikkäät neologismit, sekin kuulostaa positiiviselta, rakentavalta ja kaikin puolin hyvältä. Ai miksi? No siksi, koska ennen kaikki oli paremmin. Senhän tietävät kaikki, jotka ovat niin vanhoja, että muistot kirkastavat menneen.

Euroopan unioni aikoo tehdä luonnon ennallistamisesta pakollista. Vuoteen 2050 mennessä lähes kolmasosa Suomen pinta-alasta pitäisi olla luonnontilaista luontoa.

Tosin turistin näkökulmasta kasvillisuuden miltei kokonaan peittämä Suomi näyttää jo nyt siltä, että se on aika lähellä luonnollista tilaansa. Mutta mehän täällä tiedämme, että näin ei suinkaan ole, vaan että Suomenkin luonto on kriittisessä tilassa ja kipeästi viisaan ihmisen, homo sapiensin korjaavan käden tarpeessa.

Haluamme ennallistaa luonnon, jotta voisimme sen rinnalla jatkaa järjetöntä tapaamme elää. Itsellemme suunnittelemme tulevaisuuden yhteiskuntaa, mutta ympäristömme haluamme palauttaa menneisyyteen. Kaupungit kasvavat, liikenne nopeutuu, kauppaa käydään yhä enemmän ja yhä enemmällä tavaralla, elävien ihmisten määrä on yhden elämän aikana kaksinkertaistunut. Ja tämän kehityksen tuomat ongelmat ratkaistaan siten, että luonto lähetetään aikakoneella takaisin entisyyteen?

Ennallistamisen idean takana siintää yksi ihmiskunnan vanhimmista synneistä, niin kutsuttu hybris eli liioiteltu itsevarmuus ja itseluottamus, joka lopulta yleensä johtaa ansaittuun rangaistukseen.

Luonto ei ole mikään nostalginen antiikkihuonekalu tai museoauto tai ränsistynyt puisto, jota voi entisöidä alkuperäisen näköiseksi ja myydä sitten korkeampaan hintaan eteenpäin. Jos luonnolta on opittu jotain, niin se, että se yleensä reagoi eri tavalla kuin me suunnittelimme.

Ja miltä alkuperäinen, luonnontilassa paistatteleva luonto ylipäätään näyttäisi? Mihin aikakauteen se pitäisi palauttaa?

Itse pidän dinosauruksista, joten mielestäni pitäisi mennä ainakin 70 miljoonaa vuotta taaksepäin. Tai edes miljoona vuotta, koska silloin kaikki ihmiset elivät vielä Afrikassa eivätkä aiheuttaneet katastrofeja muualla.

Ennallistaminen on hyvin haasteellista: jos haluttaisiin esimerkiksi ennallistaa Suomi jääkauden aikakaudelle, pitäisi jostain hankkia pari kilometriä paksu jääpeite. Tosin sitten meillä ei olisi enää yhtään saimaannorppaa eikä sen puoleen Saimaatakaan.

Sen sijaan, että yritämme ennallistaa luonnon, meidän pitäisi jättää se rauhaan ja alkaa ennallistamaan omaa yhteiskuntaamme. Eikä tarvitsisi mennä tuhansia vuosia taaksepäin; ilmaston lämpenemisen kannalta olisi varmaan riittävää, jos maailma ennallistettaisiin esiteolliselle tasolle, vaikkapa 1800-luvun alkuun. Suurin osa tavaroista ja palveluista, joita ihmiskunta on sen jälkeen keksinyt, ovat turhia ja käyttäjälleen epäterveellisiä, tuhoavat luontoa ja ajavat planeetalla asuvat muut eliöt ahdinkoon ja sukupuuttoon.

Pois sähköt, pois autot ja lentokoneet, pois internet ja puhelimet, pois antibiootit ja insuliinit, niin eiköhän se luonto kohta kiitä.

Toki sellaistakin radikaalia ennallistamista tapahtuu välillä ja ihan ihmisen kädestä. Tällä hetkellä Euroopassa, missä jotkut hullut yrittävät pommittaa kokonaisen sivilisaation takaisin kivikauteen.

EU-komissio onkin päättänyt lykätä ennallistamis­pakettiaan, koska sen on keskityttävä nyt toimenpiteisiin, joilla lievennetään Ukrainan sodan kielteisiä vaikutuksia.

Kirjoittaja on maahanmuuttajaveteraani ja media-alan sekatyömies.

Kategoriat
Omia höpinöitä

ARFID

ILMIÖT

Lainattu IltaSanomat Me Naiset

Vaikea pala purtavaksi

ARFID on aiemmin vain lasten oireiluna pidetty syömishäiriö, jossa syöminen on hyvin rajoittunutta ja valikoivaa. Hoitoa on vaikeaa saada, sillä ARFID ei kuulu Suomessa vielä diagnosoitavien syömishäiriöiden piiriin.

Wanda Bednarski on sairastanut ARFID-tyylistä syömishäiriötä lapsesta saakka. Silti hän kuuli diagnoosista ensi kertaa vasta 20-vuotiaana.

Wanda Bednarski on sairastanut ARFID-tyylistä syömishäiriötä lapsesta saakka. Silti hän kuuli diagnoosista ensi kertaa vasta 20-vuotiaana.Wilma Ruohisto15.2. 19:00

Lasagnea, bolognesea, pizzaa. Siinä ruoat, joita Wanda Bednarski, 20, pystyy tällä hetkellä syömään ilman ahdistusta. Kaikki alas menevät ruoka-aineet voi laskea kahden käden sormilla.

Ruoka-aineiden ohella Wandalle on olennaista, kuinka ruoka valmistetaan. Tomaatin tulee olla paseerattua, ei murskaa. Ja jos bologneseen eksyy palakin sipulia, Wanda ei pysty syömään sitä. Hampurilaisravintolassa hän tilaa aina hampurilaisen pelkällä pihvillä.

– Kassakin saattaa ihmetellä, että pelkällä pihvilläkö? Kaverit puolestaan kommentoivat, että enkö ole vieläkään saanut laajennettua ruokavaliotani.

ARFID on lyhenne sanoista avoidant-restrictive food intake disorder. Sen suora suomennos tarkoittaa välttelevää ja rajoittavaa syömistä. Arviolta 0.3-5.5 prosenttia lapsista kärsii ARFID-syömishäiriöstä. Sitä sairastavien aikuisten määrästä on vaikeaa tehdä arviota, sillä aihetta on tutkittu todella vähän. ARFID-syömishäiriltä on pidetty pitkään lähinnä lasten sairautena.

Wandan syöminen oli hankalaa ja yksipuolista jo lapsena, mutta oireet kuitattiin lapsuuden nirsoiluna. Teini-ikään mennessä rajoittunut ruokavalio kiristi välejä myös perheessä. Wanda teki usein omat ruokansa.

Nuorisopsykiatri pohti tuolloin epätyypillisen syömishäiriön mahdollisuutta, mutta asia jäi ajatukseksi. Vasta alle vuosi sitten Wanda pääsi juttelemaan tilanteestaan perheneuvonnan sosiaalityöntekijän kanssa. Sosiaalityöntekijä pohti ääneen, voisiko kyse olla ARFID-syömishäiriöstä

– Olin jo aiemmin googlaillut oireitani ja törmännyt ARFID-diagnoosiin. Tuntui kivalta, että joku näki kerrankin oman tilanteen samanlaisena kuin mitä itse. Kun on kuullut niin usein, ettei tämä ole normaalia, muttei kukaan ole osannut kertoa, miksi.

”Taasko sinä syöt tuota sontaa?”

ARFID-oireista kärsivä saattaa pelätä ruokaa tai sen syömisestä seuraavia epämiellyttäviä seurauksia. Siitä puhutaan myös valikoivana syömisenä. ARFID-syömishäiriötä sairastavan syöminen on hyvin rajoittunutta ja vähäistä. Muista syömishäiriöistä poiketen siihen ei kuitenkaan liity lihomisen pelkoa tai kehonkuvan häiriöitä.

Wanda huomasi ihmisten suhtautumisen syömishäiriöönsä muuttuvan, kun hän ei ollut enää alipainoinen. Kuvassa Wanda 19-vuotiaana.

Wanda huomasi ihmisten suhtautumisen syömishäiriöönsä muuttuvan, kun hän ei ollut enää alipainoinen. Kuvassa Wanda 19-vuotiaana.

ARFID voi oireilla hyvin monella tavalla. Tyypillistä sille on kuitenkin syömiseen liittyvä ahdistus ja joustamattomuus. Ruuan väärä koostumus, väri tai väärän värinen lautanenkin saattaa tehdä syömisestä mahdotonta.

– Yhdessä vaiheessa pystyin syömään muiden makkaroiden sijasta vain hiillosmakkaraa sen tekstuurin ja maun takia. Yhtenä päivänä sitä syödessäni isäni puuskahti, että ”taasko sinä syöt tuota sontaa”, Wanda kertoo.

– Siitä tuli sellainen olo, että okei, en syö sitten tätäkään. Ihmiset eivät ymmärrä, että ahdistus vääränlaisen ruuan syömisestä on niin suuri, että mieluummin olen sitten syömättä.””Olen koko ajan halunnut päästä oireista eroon. En vain tiedä, miten.”

ARFID lisättiin amerikkalaiseen mielenterveysoireiden DSM-tautiluokitukseen vuonna 2013. Kansainväliseen ICD-11 tautiluokitukseen se otettiin mukaan vuonna 2018. Suomessa käytetään vielä tautiluokitusta ICD-10, josta ARFID puuttuu. ARFID-oireista kärsivä ei siis Suomessa voi vielä saada tarkkaa diagnoosia.

Siksi Wandankin epätyypillinen syömishäiriö jäi hoitamatta.

Apua oireisiin vasta masennusdiagnoosin myötä

Wanda sai oireisiinsa ensi kerran ammattiapua vasta vuosi sitten, keväällä 2021. Tuolloinkaan hoitopolku ei auennut syömiseen liittyvien haasteiden vuoksi, vaan masennuksen. Wandan masennusta hoidettiin psykiatrisella osastolla kaksi kuukautta. Siellä ollessaan hän kysyi, voisiko tavata ravitsemusterapeuttia.

– Olen koko ajan halunnut päästä oireista eroon. En vain tiedä, miten.

Muutaman tapaamisen aikana Wanda sai ravitsemusterapeutilta apua uusiin ruokiin ja ruoka-aineisiin tottumiseen. Hän sai rauhassa haistella ja maistella ruokaa. Jos sen syöminen oli mahdotonta, seuraavana päivänä voisi yrittää uudelleen.

Pelkoja ei tarvinnut kohdata pakon ja painostuksen alaisena. Se oli uutta.

Wanda kuitenkin ihmettelee, millaisia seurauksia avunpyynnöllä oli hänen muuhun hoitoonsa psykiatrisella osastolla.

– Kun kerroin haluavani apua syömiseni kanssa, hoitajat alkoivat tarkkailemaan ja arvostelemaan syömistäni entistä tarkemmin. Se lisäsi ahdistusta.”Ajatellaan, että kun ei näytä laihalta, ei voi sairastaa syömishäiriötä.

Wandan paino oli aiemmin normaalipainon alarajalla, mutta masennusjakson aikana se nousi parikymmentä kiloa. Samalla hän huomasi ihmisten suhtautumisen syömiseensä muuttuvan. Oireilua ei pidetty enää niin vakavana, vaikka mikään muu kuin Wandan ulkonäkö ei ollut muuttunut.

– Ajatellaan, että kun ei näytä laihalta, ei voi sairastaa syömishäiriötä. Kehonkuvani ei ole myöskään vääristynyt. Syömiseen liittyy vain pelkoja ja rajoitteita, joita on itsekin vaikea selittää, Wanda sanoo.

Harva syömishäiriötä sairastava kärsii vääristyneestä kehonkuvasta. Kuten muissa syömishäiriöissä, myös ARFID-syömishäiriössä diagnoosin olennaisiin kriteereihin kuuluu painonlasku, ikää vastaavalta painokäyrältä putoaminen tai kasvun hidastuminen.

Suppea ruokavalio huolestuttaa

Wandan ruokavalio on edelleen hyvin suppea. Vihanneksista alas menevät hyvänä päivänä porkkana ja peruna, hedelmistä banaani, omena ja päärynä. Monet vitamiinit ja hivenaineet jäävät saamatta. Se huolestuttaa.

– Energiatasoni heittelevät paljon sen mukaan, mitä olen pystynyt syömään. Olen jatkuvasti tosi väsynyt ja uupunut, ja siksi haluaisin apua.

ARFID-oireiluun liittyy paljon häpeää, Wanda sanoo. Oireet ovat niin kokonaisvaltaisia, että ne rajoittavat elämää sen kaikilla osa-alueilla. Nykyään Wanda asuu omillaan, jolloin konflikteja ei tule arjessa niin usein. Samalla omasta ravitsemuksesta joutuu ottamaan enemmän vastuuta.

Wandan mielestä paras tuki ARFID-syömishäiriötä sairastavalle on olla tukena ja kiinnittämättä huomiota toisen syömiseen. Huomio tekee tilanteesta usein vain vaikeamman.

– Kaikki kommentoiminen ja vahtaaminen tekee syömisestä niin hankalaa, että mieluummin jätän syömättä. Jos ei ole mitään kannustavaa sanottavaa, usein kannattaa vain olla hiljaa.

Muita lähteitä: Syömishäiriöliitto, Duodecim Terveyskirjasto

LUE LISÄÄ KIRJOITTAJALTA

Wilma Ruohisto 

Kategoriat
Omia höpinöitä

drone

EU:n drone-asetus astui Suomessakin voimaan vuoden alussa. Tähän asti on toimittu kansallisen säännöstön mukaan.

KARI SALMINEN

Turun Sanomat9:00

Suomessa tuli vuoden alussa voimaan droneja eli miehittämättömiä lennokkeja koskeva EU-asetus. Itse asiassa se on ollut voimassa jo yli vuoden, mutta määräykset tulevat täytäntöön vaiheittain. Säännöt koskevat sekä hupilennättäjiä että asiallisempia toimijoita.

Yksi tärkeimmistä asioista on rekisteröityminen kansalliselle ilmailuviranomaiselle. Laissa vaaditaan perehtymistä dronejen lennättämiseen. Joskus tarvitaan myös teoriakoe. Valtaosalle droneharrastajista riittää Traficomin mukaan verkossa toteutettavan teoriakokeen hyväksytty suorittaminen.

Riskit lisäävät vaatimuksia

Miehittämättömän ilma-alusjärjestelmän käyttäjän ja kauko-ohjaajan on varmistettava, että hän tuntee riittävän hyvin säännöt, jotka koskevat lentoturvallisuutta, yksityisyyttä, tietosuojaa, vastuukysymyksiä, vakuutuksia, turvatoimia ja ympäristönsuojelua.JATKUU MAINOKSEN JÄLKEENMAINOS PÄÄTTYY

Jako ammattilennättäjien ja harrastajien välillä poistuu.

Ylitarkasta Esa Stenberg Traficomista selittää taustoja.

– Voimassa oleva yhteiseurooppalainen lainsäädäntö on riskiperusteinen. Se asettaa enemmän vaatimuksia toiminnalle, jossa on suuremmat riskit. EU-säännöt ovat yleisesti ottaen tiukemmat ja rajoittavammat kuin kansallinen lainsäädäntö.

Rekisteröitymisen ja etätunnistuksen avulla pystytään myös jatkossa selvittämään, kuka dronea lennättää.

Suurin osa dronetoiminnan ongelmatapauksista on koskenut laitteen hallinnan menetystä.

– Vakavimpia ovat tilanteet, joissa dronea on lennätetty lentoaseman läheisyydessä liian korkealla, mistä on seurannut yhteentörmäysvaara helikopterin tai lentokoneen kanssa. Törmäyksiltä on vältytty. Vaaratilanteiden määrä on muutenkin selkeästi laskenut parina viime vuonna. Tänä vuonna Suomessa tällaisia tapauksia on raportoitu 3, kun vuonna 2018 tapauksia oli 22, selvittää Stenberg.

Kolmen kategorian asetus

EU:n dronesäännöt ovat yhtenäiset kaikissa EU-jäsenvaltioissa, joten lennättäjän on jatkossa helpompaa toimia muissa EU-maissa.

– Jos olet esimerkiksi rekisteröitynyt ja suorittanut Suomessa verkkoteoriakokeen hyväksytysti, on todistus voimassa myös Ruotsissa, muistuttaa Stenberg.

EU-asetuksessa toiminta on jaettu kolmeen kategoriaan riskien mukaan: avoin, erityinen ja sertifioitu.

EU:n droneasetus 2019/947 on ollut voimassa jo 31.12.2020 alkaen, mutta se sisälsi siirtymäajan Suomessa. Miehittämättömillä ilma-aluksilla lentotyötä tekevien yritysten oli mahdollista toimia osittain kansallisen sääntelyn eli määräys OPS M1-32:n mukaisesti vuoden 2021 loppuun saakka.

– Yksikseen harrastavat siirtyivät EU-asetuksen soveltamisen piiriin heti 31.12.2020. Lentotyötä tekevät yritykset siirtyvät viimeistään siis 1.1.2022 alkaen, ja lennokkikerhoissa harrastavat 1.1.2023 alkaen, tarkentaa Stenberg.JATKUU MAINOKSEN JÄLKEENabout:blankMAINOS PÄÄTTYY

Kaikesta ei ole vieläkään täyttä varmuutta, kertoo ylitarkastaja.

– Asetuksen tarkemmat vaatimukset ja ohjemateriaali tarkentuvat asteittain. Esimerkiksi ihmisten kuljetusta ja isompia rahtilentoja koskeva lainsäädäntö on toistaiseksi vielä hyvin keskeneräinen. Korkeariskisessä toiminnassa aletaan puhua jopa ilma-aluksen tyyppihyväksynnästä.

Monikäyttöiset dronet

Harrastajat, kaupalliset yhtiöt ja puolustusvoimat käyttävät lennokkeja. Sotilailla on tiedustelu-, harjoitusmaali- ja hyökkäyskoneita. Yrittäjien miehittämättömiä lennokkeja käytetään kuljetuksiin, kuvaamiseen, mittaamiseen, kartoittamiseen, pelastustoimintaan ja myös elokuvakuvauksiin.

Stenbergin mukaan rekisteröityneistä operaattoreista suunnilleen 15 prosenttia on yrityksiä tai yhdistyksiä, ja loput yksityiskäyttäjiä.

Helsingissä on tehty drone-kuljetuskokeita. Yhdysvalloissa logistiikkayhtiö UPS, verkkokauppa Amazon ja hakukonejätti Google suunnittelevat lennokkitoimituksia. Meillä testejä ovat tehneet Posti, Kesko ja Matkahuolto.

Nordic Drones -yhtiön perustaja Juhani Mikkola ei ole kovin innostunut rajoittavasta laista kuin mediahälystäkään. Yhtiön lennokit tekevät teollisia tarkastus- ja mittaustöitä kohteinaan sähkölinjat, öljy- ja kaasuputket, rautatiet, suurjännitelinjat ja tuuliturbiinit. Kaivostoiminnassa tehdään massalaskentaa. Metsätaloutta auttaa puun tarkkuudella sujuva metsäalueen arviointi. Tieteellistä työtä varten laitteisiin on asennettu lämpö- ja spektrikameroiden ohella vaikka rikkipäästöantureita ja radioaktiivisuusmittareita.

Matti Savolainen Leica-Geomatics -yhtiöstä puolestaan kertoo:

– Maanmittaajat sekä infrarakentaminen käyttävät droneja paljon maan muotojen kartoitukseen, orthokuvien laadintaan sekä pistepilven keruuseen eli lähtötietojen kartoitukseen.JATKUU MAINOKSEN JÄLKEENabout:blankMAINOS PÄÄTTYY

Savolainen mainitsee myös teollisen tarkastustoiminnan kohteinaan voimalinjat, voimalaitokset, savupiiput, tunnelit ja muut.

Valtio on vapautettu

Uudet EU-säännöt ovat ylitarkastajan mukaan herättäneet reaktioita sekä puolesta että vastaan, kertoo Stenberg.

– Asetus on tuonut lisää vaatimuksia eri toimijoille, mikä on toisaalta aiheuttanut kritiikkiä, mutta toisaalta suhtautuminen on ollut myös positiivista tietoisuuden lisääntymisen ja turvallisuuden parantumisen myötä.

Sotilaallinen ja valtiollinen toiminta ovat sitten asia erikseen. Poliisi, pelastuslaitos ja vastaavat pelaavat omilla säännöillään.

– EU-asetus ei koske sotilasilmailua eikä muutakaan valtion ilmailua. Valtion ilmailua varten on julkaistu oma kansallinen määräys OPS M1-35, joka astuu voimaan 1.1.2022, sanoo ylitarkastaja Esa Stenberg.


FAKTA

Mikä on drone?

Drone koostuu komposiittimateriaalista valmistetussta lennokista ja sen ohjausjärjestelmästä.

Suomeksi puhutaan lennokeista tai droneista sekä miehittämättömistä tai kauko-ohjatuista ilma-aluksista.

Englanniksi ne ovat Unmanned Aerial Vehicles (UAV) eli miehittämättömiä ilma-aluksia tai Miniature Pilotless Aircraft eli miehittämättömiä pienlentokoneita tai Flying Mini Robots eli lentäviä minirobotteja.

Kategoriat
Omia höpinöitä

Maakaasu vihreää, metsä ei

Jouko Kyytsönen

Maakaasu vihreää, metsä ei

Kolumni  MT 15.12.2021

EU:ssa päätetään tänä talvena taksonomiasta eli pankkirahoituksen ohjaamisesta kestävästi niin, että vihreitä eli ympäristö- ja ilmastoystävällisiä investointeja tekevät yritykset saisivat edullisempaa rahaa kuin muut hankkeet.

EU ohjaa esimerkiksi metsätaloutta niin, että valtioiden metsäalasta pitää 30 prosenttia olla suojeltua ja kaikilla yli 13 hehtaarin metsätiloilla täytyy olla metsäsuunnitelma.

Luokittelu ohjaa pankkien rahahanoja vahvasti. Ajatus on, että vain alle 10 prosenttia hankkeista olisi parhaan luokituksen mukaisia. Arabiemiirit kertoivat äskettäin Suomen elinkeinoministerille, että sikäläinen öljyraha menee pelkästään hyviin taksonomiahankkeisiin, ja siellähän rahaa on.

Ilmasto- ja monimuotoisuushankkeet ohjaavat maailman rahoitusta, ja asialla on todennäköisesti suurempi vaikutus ilmastoon kuin vaikkapa Glasgow’n ilmastokokouksella.

Rahoitusluokittelun tärkeyteen nähden EU on antanut paljon valtaa EU-komissiolle, joka pystyy delegoiduilla säädöksillä määrittämään luokituksen kriteerejä omin päin.

Jäsenmaat eivät voi vaikuttaa enää sisältöön, eli säädökset voidaan vain hyväksyä tai hylätä.

Luokittelu ei vaikuta tavallisen EU-kansalaisen mielestä mitenkään järkevältä tai tasapuoliselta. Esimerkiksi Suomi päätti vastustaa ilmastokriteerejä, koska komission esityksessä metsävaltaisen maan käytännöistä ei ymmärretä hölkäsen pöläystä.

Hallituksessa vihreät ja vasemmistoliitto puolsivat komission esitystä.

Metsätalouden suojelumääräyksiä omituisempaa on, että fossiilinen maakaasu saattaa saada vihreän leiman. Siinä ei ole ilmaston lämpenemisen torjumisen tai loogisuuden kannalta mitään järkeä. Lämpenemisasia on perusteiltaan hyvin yksinkertainen: Ilmasto lämpenee sen vuoksi, että ihmiset ovat ottaneet fossiilisia polttoaineita käyttöön kiihtyvällä tahdilla sadan vuoden ajan. Jos lämpeneminen halutaan pysäyttää, pitää fossiilisten käyttö lopettaa.

Ja nyt sitten EU-komissio ja sen työryhmät esittävät viisaudessaan, että maakaasua käyttävät yritykset luokitellaan taksonomiassa parhaimpaan luokkaan. Lisäksi kaasun tuotannon joidenkin arvioiden mukaan varsin suuret metaanipäästöt jätetään huomiotta.

Mietitäänpä tilanne, että suomalainen yksityinen saha haluaisi investoida uuteen sahalaitokseen. Siellä sahataan puuta taloon, joka sitoo hiiltä rakenteisiin vaikka pariksi sadaksi vuodeksi. Saha on ostanut suomalaiselta 14 hehtaarin metsätilalta hehtaarin leimikon tukkia. Tilaa on hoidettu hyvin kymmeniä vuosia ja osa puustosta on suojeltu.

Saako saha edullista lainaa hiiltä sitovaan ja kestävään investointiinsa? No ei saa, koska selvityksessä todetaan, että metsätilalla, josta puut ostettiin, ei ollut metsätaloussuunnitelmaa.

Sitten otetaan bulgarialainen valtionyhtiö, joka on käyttänyt kuusikymmentä vuotta ruskohiiltä sähköntuotantoon. Nyt yhtiö aikoo korvata osan hiilestä maakaasulla.

Saako yhtiö edullista ja kestävää taksonomian ympäristöehdot täyttävää lainaa? No kyllä saa, ehdot täyttyvät kevyesti. Arabiemiirien öljyrahaa alkaa bulgarialaisfirmalle virrata hanan täydeltä, ja maailma pelastuu.

Kategoriat
Omia höpinöitä

Valtiolta moraaliton turpeen alasajo

MT Ma 25 lokakuu 2021


Puhtaita ja ympäristölle myönteisiä energiantuotantomuotoja kehitetään koko ajan lisää. Siihen asti on kuitenkin käytettävä niitä energiantuotantomuotoja, jotka ovat suomalaiselle kansantaloudelle
mahdollisimman järkeviä, eikä kansalaisia kuriteta liikaa jatkuvilla hinnankorotuksilla.
Touhu on saanut niin suuret mittasuhteet, ettei hiili neutraalisuuden hinnalla ole enää mitään rajaa.
Suomenvaltion omistama Neova Oy oli viime vuonna Ruotsin suurin turvetuottaja. Yritys maksoi tänä vuonna Suomen
valtiolle noin 125 miljoonaa euroa osinkoa. Ruotsissa turve uusiutuu, Suomessa 2000-luvun arvonnan jälkeen ei. On hienoa, että valtion ulkomaalaiset turvebisnekset tuottavat tulosta. Samanlaista turpeeseen sijoittamista tulisi nähdä Suomessakin. Onko moraalitonta kieltää turvetuotantoa Suomessa, jos vastaavaa tuotantoa rahoitetaan muissa maissa? Ilmastokin on meille kaikille yhteinen.

Suomessa valmistettujen turvetuotantokoneiden vienti Venäjälle on kiihtynyt. Siellä riittää turvesoita avattavaksi, eivätkä hiilineutraalisuus tavoitteet heitä koske – tavaraa riittää vientiinkin. Suomessa turvekoneet
kehotettiin laittamaan romuksi. Luvatut romutustukirahat jäivät tosin turvetuottajilta saamatta.
Hurjaa vauhtia tapahtuva sähköistyminen tulee kuluttamaan maapallon uusiutumattomat akkumalmit lyhyessä ajassa loppuun. Virossa uusiutuvan turpeen käyttöön on panostettu sähkö akkujen valmistuksessa.
Tarton yliopistossa kehitetään tekniikkaa, jolla turpeen hiilestä voidaan tehdä edullisesti natriumioniakkuja litiumioniakkujen sijaan.
Suomi ottaa velkaa vähintään miljoona euroa joka tunti, samalla rahalla ostetaan ulkomaista energiaa.
Tämä naapurimaihin työnnetty velkaraha ei kerrytä kansantalouttamme mitenkään. Meillä makaa valtava energiapotentiaali turvesoissa, mutta päättäjät näkevät asiassa ainoastaan ilmastovouhotusta. Köyhällä kansalla ei ole sellaiseen varaa.
Maria Rautanen
diplomi-insinööri Pori

Kategoriat
Omia höpinöitä

Yhdyskuntajäte

Pilaa myös vesistöjä

Kategoriat
Omia höpinöitä

Metsäkeskustelussa humisee aikalaishulluus

Teemu Keskisarjan kolumni:

Pyyhin pyllyni sellaisella demokratialla, jossa kansalaiset eivät tiedä, että puu on vessapaperin raaka-aine, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Teemu Keskisarja.JAA

Teemu Keskisarja7:30

KÄSITYKSENI ”tietoyhteiskunnasta” ja somesukupolven yleissivistyksestä ei ennestäänkään ollut valoisa. Silti järkytyin UPM:n teettämästä kyselytutkimuksesta, joka mittasi metsätietämystä. Kolumnin huomioista osan olen plagioinut Maaseudun Tulevaisuuden Arto Takalammelta.

Lähes puolet suomalaisista luulee, että valtaosan metsistä omistaa valtio. Oikeasti valtio-omistusta on vain neljännes. Väärinkäsitys selittää yksityisomaisuuden suojan puuttumisen, kun aktivistit vaativat sitä ja tätä ”Suomen metsiin”.

Enemmistö suomalaisista uskoo, että metsätalous tuo vuodessa verotuloja alle 400 miljoonaa euroa. Oikea summa on miltei neljä miljardia. Mittakaava pitäisi hoksata EU-kitinöissä. Elvytyspaketti meni miinukselle nelisen miljardia toivon mukaan kertaluontoisesti. Toistan. Metsätalous poikii vuosittain lähes neljän miljardin verotulot – ja lisäksi yritysten ja ihmisten ansiot.

SUOMI ELÄÄ metsästä, metsässä ja on metsä. Mutta vuonna 2021 suomalainen läpäisee peruskoulun, lukion, ammattikoulun ja yliopiston oppimatta tuon taivaallista metsästä.

Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään, että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.

UPM:n tiedote toteaa tahdikkaasti: ”Tulokulmia metsäkeskusteluun on runsaasti, ja ne kaikki ovat arvokkaita.” Enpä tiedä. Jos porukalle on tuntematonta vihreän kullan taloushistoria, täysjärkistä näkemystä ei voi muodostua luonnonsuojeluunkaan.”Jos porukalle on tuntematonta vihreän kullan taloushistoria, täysjärkistä näkemystä ei voi muodostua luonnonsuojeluunkaan.

Suomen metsäteollisuus on 150 vuotta tiedottanut ja lobannut mahdikkaasti. Myös puolueetonta akateemista tutkimusta piisaa. Kirjastot pursuilevat hyviä metsäkirjoja ja -lehtiä. Isäntä osaa selittää suullisesti, että isot tukit muuttuvat laudoiksi, loput selluksi, käskemättäkin istutan hakkuuaukealle taimia oman etuni tähden, eivätkä perillisenikään aio metsitystä vähentää. Jopa kaupunkilainen voi kirkkaana hetkenään havaita, että metsänhoidon kestävyydessä Suomella on jotain opetettavaa Hollannille eikä päinvastoin.

LAJIEN ja monimuotoisuuden kato ovat historiallisia tosiseikkoja – rujomminkin kuin ilmastokeskustelussa esitetään. Sitä vastoin metsien vähenemisuhka Suomessa on pötyä. Miksi tietyntyyppinen sanoma ei mene jakeluun?

Siksi, että kukaan tai mikään ei voi mitään aikalaishulluudelle. Meneillään on omatoiminen aivopeseytyminen. Pesuveden mukana huuhtoutuvat ensin lapset, kuten kyselytutkimuksestakin näkyy: huonoimmat tiedot tietysti sillä ikäryhmällä, joka tietoisimmin tiedostaa.

Demokratia ei ole tietokilpailu. Yleensä asiat sujuvat, vaikkei äänestäjien ja poliitikkojen enemmistö niitä älyä. Mielipiteiden eksyminen näillä main on silti poikkeuksellisen puistattavaa.

Kun metsäpolitiikka EU:ssa yhdenmukaistuu, byrokratia puskeutuu joka polulle. Vähän päälle kymmenen hehtaarin metsätilatkin joutunevat pian raportoimaan risukasan kokoisista ”ilmastotoimenpiteistään”. En ymmärrä, mitä hyötyvät kasvit, eläimet ja ihmiset, paitsi ne jotka saavat palkkansa sepitteiden selailusta.

LUE LISÄÄ KIRJOITTAJALTA